Asuntojen myynti – kuinka saada asunnosta haluttu hinta

Muutamia vuosia sitten alkanut television sisustusohjelmien buumi toi tullessaan suomalaisten keskuuteen termin asuntojen tuunaaminen. Tämä alun perin autoilumaailmasta alkunsa saanut käsite tarkoittaa käytännössä asuntojen ehostamista ja myyntikuntoon virittämistä. Ajatus asuntojen tuunaamisen taustalla on varsin yksinkertainen. Tuomalla asuntoon esimerkiksi lainaksi saatuja design-esineitä, taidekirjoja ja tunnettujen muotoilijoiden huonekaluja pyritään näihin esineisiin liittyvät laatumielikuvat yhdistämään itse myytävään kohteeseen.

Asuntojen tuunaaminen on siten huomion kiinnittämistä pikkuseikkoihin, eli niihin pieniin yksityiskohtiin, jotka tekevät asunnosta lopulta kodin. Jos tuunaaminen on keskittymistä asunnon pieniin yksityiskohtiin, on asuntojen myyntiremontointi taas kokonaisten asuinhuoneiden, esimerkiksi kylpyhuoneiden ja keittiön remontointia tulevaa myyntitapahtumaa silmälläpitäen. Merkittävästi lisääntyneiden myyntiremonttien taustalla on asunnon ostajien entisestään lisääntynyt laatutietoisuus. Asunnon ostajat ovat tänä päivänä yhä vaativampia. Asunnolta ja asumiselta vaaditaan yhä enemmän.

Myyntiremonttien kasvanut suosio ei kuitenkaan ole asuntokaupan kannalta välttämättä vain hyvä asia. Siinä missä ennen riitti usein se, että uusi asunto on remontoitu, pitää asunnon nykyään olla remontoitu juuri oman maun mukaan. Liian persoonallisesti tai esimerkiksi ostajan värimieltymysten vastaisesti remontoitu asunto voi laskea myyjän tavoittelemaa voittoa huomattavasti. Asuntojen myynti edellyttää näin asunnon myyjältä paitsi asuntomarkkinoiden tiivistä seuraamista ja hintakehityksen tuntemista, mutta myös niin sanottua pelisilmää ja myyntitilanteen hallintaa. Tästä syystä yhä useampi asunnon myyjä turvautuu asunnon myynnissä asiantuntevaan kiinteistönvälittäjään.

Monet kiinteistönvälittäjistä ovatkin sitä mieltä, että asunnosta saatavaan hintaan vaikuttavat loppujen lopuksi aivan muut seikat kuin se, minkälainen designvalaisin olohuoneen nurkassa seisoo. Asunnon myynti perustuu kuitenkin edelleen yksinkertaisiin perusasioihin ja oikein asetettuun pyyntihintaan. Pieniin, arkipäiväisiin asioihin panostamalla asunnon omistaja voi itsekin vaikuttaa asunnosta syntyvään mielikuvaan. Siisti ja hyvin hoidettu koti koetaan houkuttelevaksi. Turhaa ja tarpeetonta tavaraa esimerkiksi tilapäiseen varastoon viemällä luodaan asuntoon avaruuden ja tilan tuntua. Puhtaat ikkunat ja ylös vedetyt verhot avaavat asunnon maisemat paremmin. Oman pihan vastaleikattu nurmikko toivottaa jo tuoksullaan tervetulleeksi. Pienillä asioilla on asuntokaupassa suuri merkitys.

Asunnon myynti kysyy tänä päivänä yhä enemmän asiantuntemusta ja ammattitaitoa. Siksi asunnon myynti kannattaa jättää asuntokaupan asiantuntijan asiaksi. Kiinteistönvälittäjä kykenee paitsi asettamaan asunnon pyyntihinnan jo lähtökohtaisesti realistiselle tasolle, mutta myös kiinnittämään huomiota sellaisiin seikkoihin, joihin maallikko ei välttämättä kykenisi. Kaiken lisäksi kiinteistönvälittäjän käyttö tuo sekä asunnon myyjälle että ostajalle kuluttajansuojan. Asunnon myynti ammattilaisen avulla on siten myös riskienhallintaa.